Piilolinssit – lyhyt esittely

Nykyään löytyy piilolinssejä, jotka auttavat lähes kaikkiin näköongelmiin. Ajatus piilolinsseistä ei ole ihan uusi. Leonardo Da Vinci pohti jo 1500-luvulla linssien käyttöä. Kesti kuitenkin 1800-luvun lopulle asti, ennen kuin saatiin valmistettua käyttökelpoisia piilolinssejä. Näitä piilolinssejä on kuitenkin turha verrata tämän päivän piilolinsseihin. Piiloinssit valmistettiin edelleen kovasta materiaalista, eikä käyttömukavuudessa ollut juurikaan kehumista. Kyynelneste ei päässyt kulkemaan linssin ja silmän välissä, joten piilolinssejä pystyi käyttämään korkeintaan paria tuntia kerrallaan.

Piilolinssien kaupallinen läpimurto tapahtui 1970-luvulla, kun Bausch & Lomb toi markkinoille pehmeät piilolinssit. Piilolinssit kohtaavat kuitenkin edelleen suuria muutoksia ja näin on tapahtunut myös ihan viimeisten vuosien aikana. Nykyään piilolinssien käyttäjillä on mahdollisuus valita päivä-, kuukausi- ja kosmeettisten linssien välillä. Kosmeettiset linssit eivät vaikuta näköön millään tavalla, vaan niillä voi ainoastaan muuttaa silmien väriä ja ulkonäköä. Vaihtoehtoja on lähes äärettömästi.

Viime vuosina netistä ostettujen piilolinssien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Syynä tähän ovat tavallista liikettä halvemmat hinnat ja helpompi hankintatapa. Piilolinssit erottaa silmälaseista niiden näkymättömyys, kunhan ei osta värjättyjä linssejä. Kun olet asettanut piilolinssit silmiisi, ei sinun tarvitse niistä enää huolehtia. Piilolinssit ovat siis huomaamaton, helppokäyttöinen ja kätevä valinta.